TCS Smashin urheilijat Ellen Kaunisto ja Saara Sykkö valmistautuvat kevään päätapahtumaan, kun he edustavat Suomea junioreiden tanssimaajoukkueessa Team Finland Junior Pom -kokoonpanossa cheerleadingin maailmanmestaruuskilpailuissa. Kilpailut järjestetään 22.–24.4.2026 Orlandossa, Yhdysvalloissa, ja tapahtuma kokoaa yhteen lajin huiput eri puolilta maailmaa.
Ellen ja Saara viimeistelevät ohjelmaansa huhtikuun MM-lavoja varten ja harjoittelevat parhaillaan täysillä kevään kilpailuihin.
Lue alta urheilijoiden tämän hetken kuulumiset:
Miten valmistautuminen MM-kisoihin on sujunut tähän asti?
”Valmistautuminen kisoihin on sujunut tähän mennessä todella hyvin ja ollaan nautittu treeneistä ja joukkueen leireistä. Tällä hetkellä treenit koostuu ohjelman hiomisesta ja kunnon kohottamisesta kisoja varten. Ollaan nautittu täysillä tästä kaudesta ja odotetaan innolla loppukautta!”
Miltä tuntuu lähteä edustamaan Suomea MM-lavalle Orlandoon?
”Suomen edustaminen MM-lavalla on joka kerta merkityksellistä ja ainutlaatuista. Ei ole itsestäänselvyys päästä maajoukkueeseen edustamaan Suomea, joten olemme todella kiitollisia mahdollisuudesta. Kaiken taustalla on paljon työtä ja ihmisiä, jotka ovat vieneet meidät tähän pisteeseen.”
TCS Smash toivottaa Ellenille ja Saaralle onnistuneita viimeisiä valmistautumisviikkoja. Koko seurayhteisö on mukana tukemassa urheilijoita, kun ohjelma hiotaan viimeisen päälle ennen kisoja. MM-kilpailuja voi seurata maksutta cheerunion.org -kisastriimistä sekä Olympic Channelilta.
